Tamminen Oy täyttää 30 vuotta – lihanleikkuun käsityötaitajasta kotimaisen laatulihan ja luomutuotteiden puolestapuhujaksi
Vuonna 2025 toimintansa 30-vuotista taivalta juhlistava Lihatukku Harri Tamminen Oy on kasvanut pientoimijasta merkittäväksi kotimaiseksi lihataloksi, joka sekä puhuu että toimii suomalaisen laatulihan, luomutuotteiden ja vastuullisuuden puolesta. Tamminen on toiminut monella saralla toimialansa pioneerina ja isompien lihatalojen kirittäjänä, mm. luomutuotannossa ja tuotteiden jäljitettävyydessä – viime vuosina myös innovatiivisissa lihajalosteissa.
Tammisen 30-vuotinen taival ilmentää koko kotimaisen liha-alan kehitystä
Tammisen kasvu pienestä pääkaupunkiseudun paikallistoimijasta keskisuureksi valtakunnalliseksi toimijaksi ilmentää monella tapaa suomalaisen lihateollisuuden historiaa. Tamminen on kehittänyt toiminnallaan ja innovatiivisella tuotekehityksellään koko kotimaista liha-alaa, ja se ollut monissa tuotteissa edelläkävijä.
Toimintansa alkuvuosina Tamminen toi ensimmäisenä kuluttajapakatut jauhelihat vähittäiskauppoihin. Myöhemmin Tamminen on näyttänyt tietä myös mm. nykyisille joulukinkuille, takuumureille palalihoille, amerikkalaistyylisille erikoisleikkuille, ilmakuivatuille erikoisleikkeleille, dry aged -pihveille ja perinnesavustamon leikkeleille.
Tamminen on tällä hetkellä Suomen markkinaykkönen mm. luomukinkkujen ja luomukaritsan tuottajana.
-Isäni perustaessa yritystä vuonna 1995 moni asia oli lihateollisuudessa ja kuluttajakaupassa eri tavoin kuin nyt. Luomutuotteet eivät olleet vielä lyöneet läpi, eikä kotimaisuutta arvostettu samoin kuin nyt. Määrä korostui kuluttajatuotteissa yli laadun. Voi olla yllättävä kommentti lihakauppiaan suusta, mutta kannatan lämpimästi nykykuluttajan arvoihin sopivaa trendiä, että syödään vähemmän mutta parempaa lihaa, toteaa toimitusjohtaja Pasi Tamminen.
Vuonna 2025 kuluttaja haluaa laatua, helppoutta ja vastuullisuutta
Tammisella on nähty kuluttajien ostokäyttäytymisen kallistuvan yhä enemmän helppouden ja kätevyyden suuntaan, erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Lisäksi halutaan toteuttaa omaa arvomaailmaa panostamalla ruuan laatuun, alkuperään ja vastuullisuuteen.
-Elintarvikealan arvomaailma ja etenkin alkutuotannon arvostus ovat nousseet viime vuosina positiivisella tavalla yleiseen keskusteluun. Olemme halunneet vastata näihin arvoihin omalla tuotevalikoimallamme, Tamminen toteaa.
Tammisen tuotteiden korkea laatu näkyy kuluttajalle muun muassa siinä, että ruokaa on helpompi valmistaa laadukkaasta raaka-aineesta. Tärkeää nykykuluttajalle on myös omaan talouteen sopiva, hävikkiä minimoiva pakkauskoko.
-Suuri osa kuluttajista arvostaa laadukasta, kotimaista lihaa, jota tuotetaan eläinten hyvinvointi huomioiden. Lisäksi halutaan yhä helpompia ja nopeasti valmistuvia tuotteita, jotka myydään optimoidussa kuluttajapakkauskoossa ja joiden toimitusketju on läpinäkyvä, Tamminen summaa.
Vuosi 2025 on Tammiselle perhejuhlan vuosi
Harri Tammisen vuonna 1995 perustamassa perheyrityksessä työskentelee parhaillaankin useita Tammisen perheenjäseniä. Vuodesta 2010 lähtien yritystä on luotsannut toimitusjohtajana Harrin poika Pasi Tamminen. Harrin toinen poika, Vesa, toimii Tammisella Perinnesavustamon tuotantojohtajana.
-Olemme edelleen perheyritys, ja luen Tammisen laajennettuun perheeseen mielelläni mukaan myös koko henkilöstömme. Monet työntekijöistämme ovat olleet meillä töissä koko yrityksen historian ajan, minkä uskon olevan yksi keskeinen tekijä Tammisen menestystarinassa. Myös asiakas- ja kumppanisuhteemme ovat poikkeuksellisen pitkiä, mitä pidän merkkinä siitä, että asioita on tehty oikein, Pasi Tamminen toteaa.
-Monet asiat, Tammisen perustuskivet, ovat pysyneet samana halki vuosikymmenten. Puhuimme silloin ja puhumme edelleen vastuullisesti tuotetun, kotimaisen laatulihan puolesta – perinteitä kunnioittaen ja ajassa eläen.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Paula Tamminen, markkinointijohtaja, (etunimi.sukunimi(at)tamminen.fi)
Pasi Tamminen, toimitusjohtaja, (etunimi.sukunimi(at)tamminen.fi)